SOHON TORWET KEIKALLA

Sohon Torwet - tuttavallisemmin Turun suomalaisen, sittemmin valtiollistetun, nyttemmin yksityistetyn yliopiston ylioppilaskunnan Satakuntalais-Hämäläinen Osakunta ry:n filharmooninen puhallinorkesteri ‒ on turkulaisista opiskelijapuhallinorkestereista paras ja monen mielestä myös ainoa. Keikkailemme ja harjoittelemme aktiivisesti ympäri vuoden sekä olemme merkittävä osa turkulaista opiskelijakulttuuria.

Kun tilaat Sohon Torwet keikalle, saat laajan valikoiman tanssimusiikkia, josta räätälöidään tilaisuuteen sopiva setti. Ohjelmisto kattaa tyylilajit jenkasta discoon ja vuosikymmenet aina 1920-luvulta alkaen. Laadusta kertoo se, että turkulaiset tanssiyhdistykset tilaavat meitä säännöllisesti keikoille. Suurin osa keikkatilauksistamme tulevat yliopiston opiskelijajärjestöiltä, joille soitamme vuosijuhlatansseja. Yksityisiä keikkatilaajia on myös paljon ja tilaisuudet vaihtelevat kesätapahtumista häihin ja yritystilaisuuksiin.

MUSIIKKIA

Keikkojen ohella harjoituksissa kulutetaan kymmeniä tunteja kevätkonsertin ohjelmiston hiomiseen. Konsertissa pystymmekin parhaiten näyttämään todellisen taiteellisen tasomme. Ohjelmistossa on paljon uusia, orkesterin jäsenten tekemiä sovituksia, jotka eivät välttämättä ole sitä perinteisintä puhallinorkesteriohjelmistoa.

Tyylilajit vaihtelevat jazzista funkiin ja rockista iskelmään. Kunnianhimoisimmat projektit esitetään konsertin ensimmäisellä puoliajalla ja niistä huomaa, että orkesteri on oikeasti harjoitellut.

OPISKELIJAKULTTUURIA

Olemme perinteikäs orkesteri, joka on perustettu vuonna 1951 torviseitsikoksi ja laajentunut siitä varsinaiseksi puhallinorkesteriksi. Olemme myös opiskelijaorkesteri, joten heittäydymme rohkeasti uusiin haasteisiin. Sohon Torwet onkin voinut bongata Big Brother -ohjelmasta ja Risto Räppääjä ja Liukas Lennart -elokuvasta. Osallistumme turkulaisiin opiskelijaperinteisiin kuten TYYlikkääseen Vappuun ja itsenäisyyspäivän kulkueeseen. Moni turkulainen onkin nähnyt Sohon Torwet juuri vapunaattona kuorma-auton lavalla soittamassa.

YHDESSÄ SOITTAMISTA

Soittajayhteisönä olemme tiivis, mitä kuvastaa ilmaisu “Torwien väkevä henki”. Soittajillemme tärkeintä on soittaminen ja erityisesti Sohon Torwissa soittaminen.

Uudet soittajat toivotetaan tervetulleiksi taidosta riippumatta, kunhan on halu soittaa. Kaikki halukkaat saavat tulla treeneihin soittamaan, ensimmäiset koesoiton perusteella ja loput siitä huolimatta. Treenaamme säännöllisesti tiistaisin klo 18.30 – 20.30 Ylioppilastalo B:n Osakuntasalissa (Rehtorinpellonkatu 4-6 B, oven päällä lukee “Osissa”).

HALUATKO SOITTAJAKSI SOHON TORWIIN?

Soitatko sinä jotakin puhallinsoitinta tai percussiota ja haluaisit kivan porukan, jossa päästä soittamaan? Olet lämpimästi tervetullut Sohon Torwiin, Turun yliopiston parhaaseen puhallinorkesteriin! Orkesterimme koostuu kaiken ikäisistä opiskelijoista ja jo valmistuneista. Soittajia on myös kaikista Turun korkeakouluista. Vuotemme koostuu säännöllisistä harjoituksista sekä keikoista. Keväisin järjestetään suurempi konsertti, jonka teema vaihtelee vuosittain.

Harjoittelemme joka tiistai Yo-talo B:n Osakuntasalissa klo 18.30 alkaen. Mukaan voi tulla missä vaiheessa lukuvuotta tahansa. Voit myös ottaa yhteyttä puheenjohtajaamme tai muihin soittajiimme lisätietojen saamiseksi.

MEDIA

Alla median käyttöön tarkoitettua korkean resoluution kuvia. Kuvaajan nimi selviää liikuttamalla hiiren kursori kuvan päälle.

Oikealla myös Sohon Torwiin liittyviä Youtube-linkkejä.

Lisää Sohon Torwet-aiheisia videoita löytyy täältä.